Suomen kieli

On aika tavallista, että suomenkieliset suomalaiset pitävät suomen kieltä jotenkin erityisen hyvänä kielenä. Yleisenä syynä siihen kai pidetään sijapäätteellisyyden tuomaa kokonaiskuvallisuutta ja tunnelmatajua: suomea puhuessa on pakko koko ajan pitää silmällä kokonaisuutta ja muodostaa kokonaiskuvaa asioista, jotta saa sijapäätteet oikein, ja se taas on ajattelussa kovin arvokasta ja samoinmaailmassa tärkeää hedelmilötään.
Suomen kieli ei hahmota asioita kovin mekaanisesti, vaan tunnelmataju tuo mekaaniset arviot yhtenä kokonaiskuvan osana, saadaan siis samalla kokonaisuuden rakenne ja sen dynamiikka. Samalla tyunnelmatajun myötä ymmärretään ilmiöt sellaisiana kuin ne ovat elämässä, elämisen tason ja elämisen mielekkyydet, tervehenkisen tunteidenmukaisesti, sosiaalisetkin kuviot ymmärtäen ja yhteiskunnan samalla luonnostaan hahmottaen. Suomen kielessä on tyypillistä että, kun kuvataan jokin sosiaalinenpiirre tait unteenoaminen huomio, niin samalla ymmärretään sekä, minkä luontoinen asia on kysymyksessä, että sen dynamiikka, muttei vain mekaanisesti, vaan mekaanisen puolen kanssda dsamalla ymmärretään asia filosofisesti: millaisesta maailman ilmiöstä on objektiivisesti ottaen kyse, minkä luonteinen se on käytännön tekemisenä, mikä sen dynamiikka on ja niin ollen sen oikea paikka maailmassa.