Rehellisyys ja elintila

Siellä, missä kulttuuri, kuten Ruotsissa ja Japanissa, antaa muodollisen kaavan, jota noudattaa, menee yksilö helposti lyttyyn, koska ei oikeast ole ihan kaavan mallinen vaan joutuu jotenkin keinotekoisesti sitä tavoittelemaan.  Vastaavasti käy valehtelijan, joka kyllä yrittää jotakin omaksi edukseen väsät, mutta joutuu tekemään niin suuren manöveerin, että tuo ponnistus laittaa hänet lyttyyn. Lytyssä ihminen ei saa kunnlla elintilaa ja häntä alkaa potuttaa ja niinpä hän äksyilee tai ilkeilee jollekulle jotakin tai kenties tekee jonkin pahan teon, mutta yleensä hän on valehdellut eikä näistä hänen teoistaan näe, mikä seikka olisi vaatinut korjaamista. Niinpä hän jää edelleen lyttyyn ja hänellä ja ympäristön ihmisillä on paha olla.
Sen sijaan pitäisi ihan vain olla oma itsensä, niin kuin suomenkielise3ssä suomalaisessa kulttuurissa onkin tapana, niin saisi siitä jo elintilaa, olisi hyvä mieli ja sen varassa tulisi muidenkin kanssa hyvin juttuun, olisi jopa lähempänä noita muiden kulttuurien kaavamaisuuksien perusteluina olevia ideaaleja kuin ne, jotka noiden ideaalien tavoittelemisesta aloittavat.
Vastaavasti muiden kanssa tulee hyvn juttuun, kun antaa näiden kunkin olla oma itsensä ja sallii itsekkyyden tervehenkisenä, muttei toisten elämään puuttumista. "Elele ja anna tisten elellä" on hyvä sääntö noudattaa ja vaatia porukalla multa.

Rehellisyys on aivan eri asia kuin avmielisyys. Avomielinen kertoo omat asiansa muille varomatta kummemmin maalitauluksi joutumista, kun taas rehellisen puheet ovat luotettavia mutta usein yleisellä tasolla tai muuten hänelle itselleen vaarattmista aiheista kuten esim. säästä tai jotakin kaikkien allekirjottamaa siitä, mitä yhdessä puuhaatte. Rehellinen saa elintilansa olemalla reilu ja tunteva, elämänmyönteinen ja vastuuntuntoinen sekä elämänviisas ja taitava, sekä toki itsekkyyttä suvaitseva. Rehellinen tietää, miltä rehellisyys näyttää, ja huomaa siksi monet valheet helpommin, kun taas mon muu huomaa vain itselleen tyypilliset manöveerit.